Novapoliksella vauhdikas tapahtumakevät

Uutiset

Novapolis tapahtumat

Meidän mielestämme ihmisissä yhdessä on voimaa. Siksi tarjoamme koko vuoden erilaisia tapahtumia, joissa kohdata ihmisiä, innostua ja onnistua tai jopa hikoilla.

Näistä hyväntuulisuuden lähtökohdista tuotamme Novapolis tapahtumia juuri Sinulle!

Sport Clubissa kokeillaan eri lajeja, joihin ei ehkä muuten tulisi tutustuttua. Iltapäiväkerhoissa kokataan, askarrellaan ja kokeillaan uusia uusia asioita. Business eventeissä puhutaan ajankohtaisista aiheista kiinnostavan esiintyjän voimin.

Kiitos asiakaskyselyyn vastanneille

Teetätimme avoimen asiakastyytyväisyyskyselyn Sport Clubiin ja Iltapäiväkerhoon liittyen. Vastauksia tuli paljon, kiitos kaikille vastanneille! Kyselyssä oli mahdollista antaa yleisesti palautetta sekä esittää toiveita urheilulajeista tai kerhoaiheista sekä antaa kehitysideoita, kuinka näitä tapahtumia voisi parantaa.

Saamiemme vastausten perusteella olemme kevään kerhot ja klubit ripotelleet hieman eri viikonpäiville sekä suurimmassa osassa aloitusaikaa on siirretty hieman myöhäisemmäksi.

Ilmajoogaa, maalausta, villiyrttikurssia ja ruuanlaittoa toivottiin, joten nämä on päätetty nyt keväällä muiden lajien ja aiheiden lisäksi toteuttaa.

Yhteisöllisyyden teemavuosi avaa tapahtumamme kaikille

Vietämme tänä vuonna Yhteisöllisyyden teemavuotta, jonka kunniaks KPY Novapoliksen järjestämät tapahtumat kaikille. Tämä tarkoittaa sitä, että järjestämiimme tapahtumiin ovat tervetulleita myös yhteisömme ulkopuoliset jäsenet.

Nappaa siis kaverisi tai perheenjäsenesi mukaan ja tule mukaan!

Kaikki tulevat tapahtumamme löydät tapahtumakalenteristamme. Kalenteri päivittyy pitkin kevättä.

Tapahtumakalenteriin