KPY Novapoliksen talousjohtajaksi Jani Kankkunen

Uutiset

Jenni Ahava ja Jani Kankkunen

Vuodesta 2020 lähtien sekä Osuuskunta KPY:n (“KPY “) että KPY Novapolis Oy:n (“KPY Novapolis”) talousjohtajana toiminut Jenni Ahava keskittyy jatkossa KPY:n talousjohtajan tehtäviin.

KPY Novapoliksen uudeksi talousjohtajaksi on nimetty KPY Novapoliksen Business Controllerina noin vuoden ajan toiminut Jani Kankkunen (kauppatieteiden maisteri). Hän aloitti tehtävässään ja samalla KPY Novapoliksen johtoryhmän jäsenenä 1.11.2022.

Tehtävää aiemmin hoitanut, myös KPY:n talousjohtajana vuodesta 2020 lähtien toiminut Jenni Ahava keskittyy jatkossa KPY:n talousjohtajan tehtävään.

”KPY:n uuden strategian toteutus edellyttää, että Jenni voi jatkossa keskittyä täysipainoisesti konsernin asioihin. Tavoitteenamme on tulevaisuudessa tehdä uusia vähemmistösijoituksia.  Yritysjärjestelyt vaativat talousjohtajan panosta. Myös KPY:n mahdollisen First North -listautumisen valmistelussa on käynyt ilmi, että tarvitsemme nykyistä vahvemmat resurssit konsernin talouden johtamiseen. Lisäksi Jenni on jatkossa entistä enemmän omistusyhtiöidemme tukena”, KPY:n ja KPY Novapoliksen toimitusjohtaja Anssi Lehikoinen taustoittaa.

Hän toteaa muutoksen olevan luonteva myös KPY Novapoliksessa ja iloitsee, että Jennin seuraaja löytyi Novapoliksen sisältä:
”Olemme edenneet hyvin konsernin KPY Nova- strategian toteuttamisessa, joka keskittyy KPY Novapoliksen yhteisöllisyyttä ja työpäiväkokemusta kehittäviin toimitilakiinteistöihin ja -palveluihin. Nyt tavoitteenamme on vakiinnuttaa KPY Novapoliksen uusi konsepti. Jani tuo tähän sekä osaamista että näkemystä. Hän tuntee toimintamme erinomaisesti, joten hänen on hyvä ottaa KPY Novapoliksen talouden johtaminen ja taloustiimi vastuulleen.”

Kankkunen kertoo aikovansa panostaa muun muassa KPY Novapoliksen prosessien kehittämiseen. ”Haluan tuoda talouden näkökulman entistä vahvemmin mukaan KPY Novapoliksen prosesseihin”, hän toteaa.

Ahava puolestaan painottaa, että hän keskittyy nyt ensisijaisesti KPY:n uuden strategian toteutukseen. Myös sijoittajaviestinnän kehittämiseen on jatkossa enemmän resursseja.
”Työyhteisö säilyy ennallaan. KPY ja KPY Novapolis toimivat samoissa tiloissa ja työyhteisömme on tiivis. KPY Novapolis on keskinen omistus KPY:lle, joten yhteistyötä tehdään aktiivisesti jatkossakin”, Ahava kertoo.

Ahava jatkaa KPY:n johtoryhmän jäsenenä.

Lisätietoa: Jenni Ahava, puh. 040 563 6183, jenni.ahava@kpy.fi