Genelec perustaa G Innovation Lab:n Kuopion Savilahteen

Uutiset

 

Genelec tarjoaa toimintaedellytykset ja tulevaisuuden näköalapaikan startup-yrityksen kaltaiselle tiimille ideakilpailulla, johon voi hakeutua sekä tiiminä että henkilönä.

”Haluamme rohkeasti ja avoimesti katsoa toimialan tulevaisuuden kehitystä ja löytää uusia mahdollisuuksia eri osaamisalueiden ja toimialojen rajapinnoilta. Organisaation sisällä toimiva startup-yrityksen kaltainen tiimi mahdollistaa meille ennakkoluulottoman kehittämisen ja kokeilut”, Genelecin toimitusjohtaja Siamäk Naghian taustoittaa uutta avausta.

G Innovation Labiin haetaan alkuvaiheessa noin neljää eri osaamisalueilta tulevaa, toisiansa täydentävää ja tukevaa asiantuntijaa. Tavoitteena on tiivis oppilaitosyhteistyö. Genelec tulee tarjoamaan Savilahdessa muun muassa opinnäytetöiden mahdollisuuksia.

Genelec päätyi perustamaan G Innovation Labin Kuopioon, koska kaupunki on monialaisen osaamisen kasvava keskittymä lähellä Iisalmessa sijaitsevaa pääkonttoria. Oppilaitosten läheisyys mahdollistaa eri oppiasteiden ja alojen välisen yhteistyön.

”Aiomme olla aktiivisesti mukana alueellisissa verkostoissa vaikuttamassa tulevaisuuden elinkeinoelämään ja hyvinvointiin. Kannustamme luovuuteen ja yrittäjyyteen. Näemme paljon kiinnostavia yhteistyömahdollisuuksia paitsi oppilaitosten, myös Savilahdessa toimivien yritysten kanssa. Kuopiossa vahvat hyvinvoinnin teemat ja osaamisverkostot kiinnostavat”, Naghian kertoo.

Työpaikasta kiinnostuneet voivat hakea ideakilpailuun

Genelec avaa ensi viikolla aivan uudenlaisen rekrytointiprosessin, jossa perustettavan tiimin jäsenet etsitään ideakilpailun avulla. Englannin kielellä toteutettavassa kilpailussa Genelec etsii ratkaisuja ja ideoita oman liiketoimintansa tulevaisuuden kehitykseen liittyviin haasteisiin.

Työpaikasta kiinnostuneet voivat hakea paikkaa ilmoittamalla oman ratkaisuehdotuksensa kilpailuun. Osallistua voi sekä tiiminä että henkilönä. Kilpailuprosessi toteutetaan yhteistyössä Savilahden osaajapooli Pondin kanssa. Pondi on KPY Novapoliksen ja Osuma Henkilöstöpalveluiden hiljattain lanseeraama palvelu osaajien löytämiseksi.

”Olemme kehittäneet Genelecin tarpeisiin uuden rekrytointikonseptin, joka mahdollistaa tiimin kokoamisen ideakilpailun ja yhteiskehittämisen kautta. Prosessin aikana ideat, osaaminen ja yhteistyömahdollisuudet nousevat taatusti esiin. Mikä hienointa, kaikki mukaan pääsevät saavat omaa osaamistaan vahvistavan kokemuksen, uusia verkostoja ja pääsevät tutustumaan Genelecin kaltaiseen alansa johtavaan yritykseen pintaa syvemmältä”, KPY Novapoliksen toimitusjohtaja Anssi Lehikoinen kertoo.

Kilpailuun hakeutuneista valitaan esitettyjen ideoiden pohjalta finalistit, jotka pääsevät jatkokehittämään ajatuksiaan yhdessä Genelecin henkilöstön kanssa kahden päivän ajaksi. Finalistit käyvät myös työhaastattelussa ja finaalin päätteeksi esittelevät ideansa Genelecin nimeämälle tuomaristolle. Palkinto on arvokas, sillä Kuopioon perustettava tiimi rekrytoidaan finalistien joukosta.

Genelecin G Innovation Lab avautuu Savilahdessa KPY Novapoliksen Microkadun torniin elokuussa ja tiimiin valittujen työt alkavat syksyn aikana. ”Sen sijaan, että rekrytoimme uudet tekijät valmiisiin tehtäviin kannustamme hakijoita luomaan tulevaisuuden tehtävänsä omaehtoisesti ja yrittäjähenkisesti. Sitoudumme G Innovation Lab:n toimintaan pitkäjänteisesti. Uskomme, että 3-5 vuoden sisällä näemme konkreettisia tuloksia startup-henkisestä tiimien rakentamisestä ja työskentelystä”, Naghian toteaa.

Ideakilpailun tarkempi info ja hakuohjeet julkaistaan 16.6. Pondin kotisivuilla (www.pondi.fi).

Lisätietoa:

  • Siamäk Naghian, toimitusjohtaja, Genelec Oy (naghian@genelec.com / 0408347980)
  • Silja Huhtiniemi, kehitys- ja viestintäjohtaja, KPY Novapolis Oy (huhtiniemi@novapolis.fi / 0504120559)
  • Ville Auvinen, toimitusjohtaja, Pondi / Osuma Henkilöstöpalvelut Oy (auvinen@ohp.fi / 0447331080)

 

 

Genelec

Vuonna 1978 perustetun Genelec Oy:n yritystarina on ainutlaatuinen – elektroniikkateollisuuden valmistajana se kehittää ja valmistaa maailman parhaita äänentoistojärjestelmiä ja palveluja äänen ammattilaisille ja on oman alansa johtava yritys maailmassa. Kehitämme ja valmistamme tuotteemme kokonaan Suomessa ja markkinoimme ja myymme niitä ympäri maailmaa. Meillä on jakelua varten tytäryhtiöt Yhdysvalloissa ja Kiinassa, sekä maahantuojaverkko noin 80 maassa. Uskon, innostuksen ja pitkäjänteisen työn ansiosta Genelecistä on tullut maailmanlaajuisesti arvostettu brändi. Innovatiivisuus, laatu, luotettavuus, pitkäikäisyys sekä suomalainen muotoilu ovat Genelecin tuotteiden luonteenomaisia piirteitä.

www.genelec.com

 

KPY Novapolis

KPY Novapolis Oy on modernin työpäiväkokemuksen edelläkävijä ja yhteisö, johon osaajat haluavat liittyä. Novapoliksella on lähes 200 asiakasyritystä ja -yhteisöä. Kuopion Savilahdessa ja Siilinjärven Toivalassa sijaitsevilla toimitiloilla on jo 15.000 käyttäjää. KPY Novapolis on osa KPY-konsernia.

www.novapolis.fi

 

Pondi

Pondi on KPY:n ja Osuma Henkilöstöpalvelut Oy:n toteuttama syksyllä 2020 avattu Savilahden osaajapooli, jonka ytimessä on tuhansien opiskelijoiden ja työpaikkojen kasvava Savilahti. Pondi yhdistää osaajat sekä työpaikat helposti, kiinnostavasti ja joustavasti.

www.pondi.fi